Kunnallinen kulttuuritoiminta ja selvitykset
Kulttuuripalvelu Kaiku Ky on tuottanut yrityspohjalta kunnallisia kulttuuripalveluja jo yli kymmenen vuotta; vuosina 2000-2011 Ruokolahden kunnalle ja vuoden 2005 alusta myös Luumäen kunnalle. Kulttuuripalvelu Kaiku Ky:llä on hyvät valmiudet tuottaa kulttuuripalveluja myös muiden kuntien tarpeisiin. Etelä-Karjalassa erilaisia yksittäistapahtumia on jo tuotettu muillekin kunnille.
Yritys tekee tilauksesta myös kulttuuriselvityksiä kunnille (kulttuuritoiminnan kehitys, yhteistyö, nykytila ja tulevaisuuden mahdollisuudet, toimenpide-ehdotukset), sparraa eri toimijoita (toimintasuunnitelmat, uudet tuotteet, ym.) ja käy luennoimassa kulttuurin tuottamisesta.
Yrityksellä on hyvä tuntemus kunnallisesta kulttuuritoiminnasta. Näkemystä ja kokemusta on karttunut paitsi yrityksen oman kunnallisten palvelujen tuotannon, erilaisten toimintojen kehittämisen ja testauksen sekä laajapohjaisen, eri kuntien toimijoiden kanssa tehdyn yhteistyön avulla, myös työntekijöiden työhistoriasta. Yrityksen toinen työntekijä, Virve Niiranen, on toiminut ennen yrityksen perustamista eri kuntien kulttuurisihteerinä tai -ohjaajana yhteensä 16:n vuoden ajan, viimeksi Ruokolahden kunnassa. Kulttuuripalvelu Kaiku Ky on ollut toteuttamassa kulttuuritoiminnan kehittämiseen tähtääviä EU-hankkeita, mm. Kaikuuko-hanke selvitti kulttuuritoimen tilaa Etelä-Karjalassa ja erityisesti Imatran seudulla. Kaikuu, sanoista tekoihin -hanke puolestaan testasi käytännössä eri kuntien kulttuuritoimien yhteistyömallia.
Kysy meiltä:
- kulttuuritoimen selvityksiä (nykytila, toimenpide-ehdotukset); kyselytutkimus ja haastattelut, joiden pohjalta laaditaan raportti ja toimenpideohjelma
- sparrausta kulttuuri-, tapahtuma- ja/tai ohjelmatoimintaan; kartoitetaan kehittämistä tarvitsevat osa-alueet, laaditaan toimintasuunnitelma, kehitetään toimijalle uusia tuotteita
- kuntien yleisen kulttuuritoimen palveluja; tapahtumia, kansallisten juhlapyhien huomiointia, yhteistyön kehittämistä, kouluvierailuja, leirejä ym. toimintaa kunnan ja sen asukkaiden tarpeet huomioiden


