Kaiku lyhyesti
Historiaa
Kulttuuripalvelu Kaiku Ky on perustettu vuonna 1999. Toiminta käynnistyi Ruokolahden kunnan kanssa vuonna 2000 aloitetulla kolmivuotisella kokeilulla, jonka tarkoituksena oli testata, miten kunnan yleisiä kulttuuripalveluja voi tuottaa ostopalveluina. Kokeilun tulokset olivat myönteisiä, joten toimintaa jatkettiin. Vuoden 2005 alusta Kulttuuripalvelu Kaiku Ky on huolehtinut myös Luumäen kunnan yleisen kulttuuritoimen tehtävistä. Lisäksi kunnallisia kulttuuripalveluja on tuotettu yksittäisinä tapahtumina myös muihin Etelä-Karjalan kuntiin. Kulttuuripalvelu Kaiku Ky on ainut Etelä-Karjalassa ja ilmeisesti koko Suomessa kunnallisia kulttuuripalveluja tuottava yritys.
Kulttuuripalvelu Kaiku Ky:n tuotteisiin on alusta lähtien kuulunut myös muita palveluja, kuten erilaisia lasten ja nuorten seikkailupitoisia tapahtumia, leirejä, yritysten ja yhteisöjen tarpeisiin suunniteltuja ohjelma- ja tapahtumapalveluja, käsikirjoitusten tekoa, kiertueiden järjestämistä sekä mm. TV-ohjelmien käsikirjoittamista ja tuottamista sekä valmistuksessa mukana oloa (mm. Kesäväkkärä 1999, Iskän kaa 2000-2001 ja Kesäveturi 2001). Tuotteissamme tuodaan esille mm. suomalaista kulttuurihistoriaa, kansanperinnettä ja nykyaikaa, luontoa ja ns. “suomalaista hullua huumoria”, tarvittaessa. Toimintamme on luovaa, joustavaa, ammattitaitoista ja laadukasta sekä asiakkaan erityistarpeet ja turvallisuuden huomioon ottavaa.
Kulttuuripalvelu Kaiku Ky:ssä on kaksi vakituista työntekijää (Virve ja Jari Niiranen). Työntekijöiden osaaminen on monipuolista ja se on saavutettu mm. koulutuksella ja vuosien toiminnalla. Työntekijät ovat mukana monissa kulttuuriin ja matkailuun liittyvissä hankkeissa ja organisaatioissa ja vierailevat mm. eri oppilaitoksissa ja seminaareissa esittelemässä toimintaansa sekä luennoimassa kulttuuri- ja tapahtumatuotannosta. Lisäksi yritys palkkaa vuosittain kesätyöntekijöitä sekä määräaikaisia kiireapulaisia. Erilaisissa tapahtumissa on parhaimmillaan ollut töissä n. 200 talkoolaista.
Kulttuuripalvelu Kaiku Ky tekee lisäksi paljon yhteistyötä eri harrastajien, ammattilaisten ja toisten yritysten sekä yhteisöjen kanssa. Yhteistyöllä ja laajalla verkostolla varmistetaan palvelujen korkea laatu ja huolellinen työ.
Referenssejä
Kulttuuripalvelu Kaiku Ky on tuottanut toimintavuosiensa aikana mm:
- Kunnalliset kulttuuripalvelut / Ruokolahti ja Luumäki, sisältäen mm. poikkitaiteellisia- ja perinneleirejä, lasten ja nuorten taidetapahtumia, veteraani- ja itsenäisyyspäivien juhlallisuuksia ja tilaisuuksia, vierailevien teatteriesitysten ja konserttien tuottamista (mm. klassisen musiikin konsertteja, kuten Mari Palo, Jaakko Kuusisto, Matti Korkiala, Lappeenrannan kaupunginorkesterin vierailukonsertit ym.), kirjallisuustapahtumia sekä ohjelmallisia kesätoreja
- Erilaisia yhteistyössä toteutettuja tapahtumia, yhteistyökumppaneiden etsimistä, organisointia ja koordinointia (tuottajaryhmien kokoamista)
- Kalevalaan ja Kantelettareeseen pohjautuvia metsätapahtumia
- Paikan tai kulttuurihistoriaan liittyviä ohjelmapalveluita ja paketteja sekä käsikirjoituksia kulttuurimatkailutuotteiksi
- Konserttikiertueita: teemoina mm. Olavi Virta, Laulelmat ja Suomi 90 vuotta -konserttikiertue Korsuorkesterin kanssa, kiertueet ulottuneet mm. Luhangalle, Kerimäelle, Kuopioon ja Artjärvelle saakka
- Iltamatilaisuuksia eri teemoin: Georg Malmstén, Tapio Rautavaara, Kärki-Helismaa, Junnu Vainio ym. Vierailevina esiintyjinä mm. Sonja Lumme, Timo Turpeinen, Erkki Liikanen, Mikko Alatalo, Fantastic Four ja Korsuorkesteri
- Muita tuotettuja tilaisuuksia mm: Kello viiden tee -teatteriesitys Luumäellä (Jaana Saarinen), erilaiset harmonikkakonsertit, joulukonsertit, moottoriurheilutapahtuma Motorshow ja mm. Marttilan kylän markkinoiden järjestelyissä mukana olo (Luumäellä 1700-1800 lukujen taitteeseen hengeltään sijoittuva tapahtuma)
- Ohjelmapalveluja ja yritystilaisuuksia: ansiomerkkienjakotilaisuuksia, pikkujouluja, lasten tapahtumia, yritysten vuosijuhlia, virkistyspäiviä, kokousten oheisohjelmaa, seikkailuja ym.
- ÄIJÄNKÄRRÄYKSEN MM-KISAT JA SAVOTTAROCK VUODESTA 2007


